Perspektiivistä... Montako totuutta tunnet?

Perspektiivi on joogafilosofiassa yllättävän keskeinen teema, vaikka sitä ei aina nimetäkään suoraan. Se kytkeytyy siihen, miten mieli rakentaa todellisuutta – ja miten helposti pidämme omaa näkökulmaamme ainoana, oikeana ja totuutena.

Joogassa puhutaan usein käsitteestä Avidya – harha tai tietämättömyys. Se ei tarkoita, että olisimme “tyhmiä”, vaan että katsomme maailmaa vain jostain tietystä, kapeasta näkökulmasta. Perspektiivi vääristyy, kun samaistumme liikaa ajatuksiin, tunteisiin tai rooleihin. Silloin pienestä asiasta voikin tulla merkittävä ja suuri, ja suurempi kokonaiskuva saattaa jäädä tiedostamatta. Miksi siitä, kuka vie roskapussin tai keittää kahvit voi tulla vuoren kokoinen asia ihmissuhteessa?

Myös Platon kirjoitti vertauksen luolaan kahlehdituista vangeista, jotka eivät nähneet ulos luolasta. He näkivät vain tulen heijastamia varjoja luolan seinillä, eivät koskaan todellisia esineitä tai auringonvaloa. Luolavertaus kuvaa ihmisten taipumusta pitää aistihavaintoja (varjoja seinillä) ainoana todellisuutena. Se opettaa, että todellinen tieto vaatii irtautumista harhoista. Vasta kun ihminen (filosofi) vapautuu kahleistaan ja nousee luolasta ulos aurinkoon, hän näkee todelliset asiat eli ideat.

 

Patanjalin opetuksista taas löytyy seuraava vertauskuva: mieli on kuin järvi. Kun pinta on levoton, emme näe pohjaan. Perspektiivi on sumea. Pohja on olemassa, vaikka emme sitä näekään. Emme vain tiedä millainen se on. Kun veden pinta tyyntyy, näemme myös pohjan. Kun mieli tyyntyy, näemme selkeämmin – emme vain tilanteita, vaan myös itsemme niiden tilanteiden ja tapahtumien keskellä.

Joogassa perspektiivin muutos ei kuitenkaan ole pakottamista.  (“minun pitäisi ajatella positiivisemmin”) Joogassa mitään ei pakoteta, vaan muutokselle tehdään tila. Kun hengität, pysähdyt ja havainnoit, alat huomata:

– tämä on vain yksi tulkinta

– tämä tunne menee ohi

– tämä hetki ei ole koko totuus

Heti kun tiedostat ja hyväksyt sen mahdollisuuden, että on asioita joita et ehkä tiedä vielä, asioita joiden olemassaolostakaan et ole vielä edes tietoinen, syntyy tila. Tila on tavallaan sen mahdollisuuden tiedostamista, että voi olla vielä jotain mitä voit oppia. Tämä havainto tekee uuden tiedostamisen, oppimisen ja vastaanottamisen mahdolliseksi.

Joogafilosofia kutsuu meitä siirtymään reaktiosta todistajuuteen. Tätä kutsutaan joskus nimellä Sakshi – sisäinen todistaja. Kun katsot itseäsi ja elämääsi tästä paikasta käsin, perspektiivi laajenee automaattisesti. Et ole enää myrsky, vaan se, joka huomaa myrskyn. Se joka tekee myrskystä havaintoja. Se joka kertoo ja kuvailee myrskyn.

Käytännössä tämä voi olla hyvin arkista:

– Riidan keskellä: “Mitä jos en tiedä kaikkea tästä tilanteesta?”

– Epäonnistumisen hetkellä: “Miltä tämä näyttää vuoden päästä?”

– Kiireessä: “Onko tämä oikeasti kiire vai tunne kiireestä?”

Perspektiivi ei muuta vain sitä, mitä näet – se muuttaa sen, kuka olet suhteessa näkemääsi. Tästä syntyy vapaus.

Lopuksi vielä pieni, zen-henkinen ajatus sinulle:

Vuori ei muutu, mutta paikka josta vuorta katsot, muuttaa kaiken.

Ulla